KIEHISET

Kiehiset on Järvenpäässä toimiva, kirkonmäellä kokoontuva partiolippukunta. Iloisessa joukossamme on vajaa pari sataa jäsentä. Toimintaa on kaiken ikäisille, tule mukaan!

Partiota Kiehisissä

Partio on monipuolinen ja hauska harrastus, joka sopii kaikille. Partiossa leikitään, pelataan, retkeillään, leireillään, opitaan uusia taitoja, saadaan uusia kavereita ja koetaan ikimuistoisia elämyksiä. Meillä kiehisissä laadukasta partiotoimintaa on toteutettu jo vuodesta 1975.

Partio sopii kaiken ikäisille. Kiehisissä toimintaa on alle kouluikäisten perhepartiosta aina aikuisiin vaeltajiin saakka, yläikärajaa ei ole!

Partiolaiset kokoontuvat viikoittain lippukunnan kokoontumispaikassa eli partiokololla. Kiehisten kolo sijaitsee Järvenpään keskustassa Kirkonmäellä. Kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista – ja samalla pidetään yhdessä hauskaa! Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä.

Meillä Kiehisissä jokainen pääsee osaksi omaa ryhmää ja koko Kiehisten suurta ”perhettä”.

Tule mukaan kokemaan oma partioseikkailusi Kiehisissä!

Ajankohtaista

Julkaistu 24.8.2023

Maailmanympärysmatka – partiotaitokisat Sudenpennuille ja seikkailijoille

Maailmanympärysmatka – partiotaitokisat Sudenpennuille ja seikkailijoille – Lue lisää
Julkaistu 24.8.2023

Kiehisten vaatteet – Tilaa NYT! (30.9. mennessä)

Kiehisten vaatteet – Tilaa NYT! (30.9. mennessä) – Lue lisää
Julkaistu 11.8.2023

Aloitustapahtuma 23.8. klo 18 kulttuuripuistossa

Aloitustapahtuma 23.8. klo 18 kulttuuripuistossa – Lue lisää

20194118