liity
kuvat

Miten pääsen mukaan partioon?

Partion voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, myös aikuisena. Yleensä nuorimmat partiolaiset, sudenpennut, aloittavat 7-8 -vuotiaina, jolloin luku- ja kirjoitustaito ovat jo hallussa. Syksyisin koulujen alkaessa aloittavat uudet sudenpentulaumat toimintansa ja ilmoittautumisen ajankohdasta tiedotetaan etukäteen. Voit ottaa myös yhteyttä sopivan ikäkauden vastaavaan tai jäsenrekisterin hoitajaan, joiden yhteystiedot löydät nettisivuiltamme. Olet tervetullut myös tutustumaan toimintaamme viikoittaisissa kokouksissa, joiden aikataulut löytyvät nettisivuiltamme.

Mitä partio maksaa?

Partio on ehdottomasti halvimpia harrastuksia joita Suomesta löytyy. Lippukunta ei peri jäsenmaksua, mutta Suomen Partiolaiset perii vuosittain noin 60 € suuruista jäsenmaksua, joka kattaa vuoden jäsenyyden lisäksi toissijaisen partiovakuutuksen ja oikeuttaa alennuksiin Scandinavian Outdoor Store -liikkeissä. Muita pakollisia kuluja ei ole. Osa lippukunnan tapahtumista sisältää osallistumismaksun. Retkillä ja leireillä tarvitaan joitain retkivarusteita, kuten makuupussi, alusta, ruokailuvälineet ja rinkka(selässä kannettava). Tarvittaessa tavaroita voi ja kannattaa lainata johtajilta ja toisilta partiolaisilta.

Perhepartio

Listätietoja uudesta perhepartiosta löydät tästä.


LIITTYMINEN VAIHE VAIHEELTA

1. Olet kiinnostunut liittymään/haluat ilmoittaa lapsesi partioon.

2. Ota yhteyttä joko sähköpostilla liitypartioon@kieh.fi tai soita Yhteystiedot-osiosta löytyvään puhelinnumeroon joka vastaa ilmoitettavan ikää. Parhaiten yhteyden saa soittamalla työaikojen jälkeen arki-iltaisin, ennen kello 21:00.

3. Jos et ole varma kenelle soittaisit ei ole syytä huoleen, sillä jokainen lippukuntamme johtajistosta vastaa mielellään kysymyksiinne ja ohjaa soittamaan oikealle henkilölle. Voit myös jättää yhteystietosi sähköpostilla ja otamme yhteyttä teihin.

4. Puhelimessa tai sähköpostilla voidaan sopia koska olisi mahdollista tulla tutustumaan toimintaan tai Ryhmät-osiosta löytyvinä aikoina voi tulla käymään kololla (partiolaisten kokoontumispaikka) osoitteessa Kansakoulunkatu 13 (Kirkonkulma, alasisäänkäynti) 04400, Järvenpää. Tutustuminen ei maksa mitään!

5. Jos kokousaikataulut sopivat ja partio tuntuu omalta jutulta, niin ei muuta kuin huivi kaulaan ja ikimuistoisia partiokokemuksia keräämään!

Kiehisten partio-oppaaseen voit tutustua tästä.

Sudenpentujen starttipaketin maksuohjeet voi ladata tästä.